Lasten leiri oli Superia!

27.6.2017



Nuorisoseurantalo Valoharjulla järjestettiin lasten päiväleiri kesäkuun alkupuolella.

Leirillä oli 16 lasta, jotka olivat iältään 7-12-vuotiaita ja tulivat eteläisen Kuopion maaseutukylien alueelta. 


Ensimmäisenä päivänä lapset saivat kokeilla jättisaippuakuplien tekemistä, mikä oli monillle uutta. Kaikki eivät olleet myöskään kokeilleet frisbeegolfia, johon Etelä-Kuopion kylät ry järjesti ohjausta Riemurinteen frisbeegolfradalla.

 
Toisena päivänä lapset pääsivät valamaan betonista koriste-esineitä ja tuloksena syntyi muun muassa hienoja kynttilänjalkoja. Myöhemmin päivällä lapset kiersivät Kurkimäen kuntoilijoiden valmistelemaa valokuvasuunnistusrataa.


Keskiviikkona oli vuorossa retkipäivä Eemilän kotimuseolle Sotkanniemeen. Siellä lapset pääsivät kokeilemaan perinneurheilulajeja, linkopallonheittoa sekä saappaanheittoa. Kun lapset palasivat takaisin, pelattiin ryhmille tarkoitettuja ulkopelejä. Mieleisiä pelejä oli erityisesti Fortuna ja laatikkopyramidi. 


Torstai alkoi villiyrttien keräämisellä ja leipomisella. Lapset saivat leipoa itselleen lounaaksi Marttojen avustuksella villiyrtein höystettyä pitsaa. Osa lapsista puolestaan teki nokkossämpylöitä ja villiyrttilevitettä. Jotkut lapsista tekivät jopa minttusuklaapikkuleipiä käyttäen kuivattuja mintunlehtiä. Kuulemma kaikki ruoat onnistuivat hyvin ja olivat maukkaita. Iltapäivällä oli leikkimieliset leiriolympialaiset, jossa lajeina oli muun muassa rantasandaalin heittoa ja kananmunankuljetusviestiä. Kaikki saivat osallistumispalkinnoksi jäätelöt. 


Viimeisenä leiripäivänä leiriläiset tekivät retken Vanuvuorelle Hiltulanlahteen. Lapset vaelsivat tunnin matkan Vanuvuoren huipulle ja takaisin. He saivat vaelluksen jälkeen syödä kodassa keittoa. Retken jälkeen lapset katsoivat Valoharjulla kuva-ja videoesityksenä parhaita leirimuistoja. Lopuksi leiriläiset siirtyivät Tammenrannan kesäteatterille jossa he saivat esittää omatekoisia pieniä esityksiä. Muutamien viimeisten leikkien jälkeen jaettiin leiridiplomit. 


Eerika, Venla ja Sofia kertoivat että leirillä yksi parhaista jutuista oli ollut valokuvasuunnistus. Pauliina, Iida, Roosa ja Pinja puolestaan kertoivat, että paras keskiviikon iltapäivän peleistä oli se, jossa palikoita piti siirrellä pyramidiksi tietyllä tekniikalla.


Leirin ohjaaja Sanna Kosunen sekä apuohjaajat Jonnamari Rinne ja Eetu Valkeapää kertoivat leirin jälkeen että palaute oli ollut hyvää ja kaikille jäi leiristä hyvä mieli.

Eräs leirin järjestäjistä, Sanna Kauvosaari, kertoi että talkootuntien laskeminen oli lopetettu jo aikaa sitten. "Tässä tehdään yhteistä hyvää ja parasta antia on ollut lasten iloiset kasvot ja jo leiriviikon keskivaiheilla ilmaan heitetyt kysymykset, että järjestetäänkö tällainen SUPERIA-leiri myös seuraavana kesänä?"


Lasten leiriviikon ohjelman takana ovat Toiminnan Kylät -hankkeessa mukana olevat seurat. Seurat ovat tuottaneet leiriviikolle ohjelmaa ja palveluita kukin oman osaamisensa mukaan; Martat sekä Maa- ja Kotitalousseura vastasivat leirin ruokahuollosta ja leivontapäivän sisällöstä.

Oona Kosunen